Runeberginkatu 44, 00260 Helsinki, puh 010 4232621 fax 09 -493 194
avoinna ma-pe 10-17, la 10-14  info (at) toolonpaperi.fi


 

 

 

Töölön Paperi on nyt epävirallisesti hiilineutraali.

- Epävirallisesti siksi, että emme ole palkanneet konsulttia laskemaan päästöjä virallisesti, vaan olemme laskeneet toiminnastamme syntyvien kasvihuonepäästöjen määrän ja arvon itse - ja säästäneet konsultin palkkion, silti päästöjemme määrä ja niiden arvo on suurella todennäköisyydellä aivan oikea, kauppias Heikki Savola kertoo.

- Vastuullinen yritystoiminta ei ole vain sitä, että yritys esimerkiksi noudattaa työehtosopimuksia ja maksaa veronsa. Yrityksen on kannettava vastuuta myös toimintansa vaikutuksista ympäristöön, Heikki Savola toteaa.

Töölön Paperi tukee vähäpäästöisiä energiahankkeita vastaavalla summalla, joka syntyy paperikaupan toiminnasta aiheutuvien kasvihuonepäästöjen arvosta. Päästöihin on laskettu mukaan kaupan toiminnasta aiheutuvat päästöt ja työntekijöiden päivittäiset työmatkat.

Töölön Paperi on jo pitkään tukenut kestävää kehitystä mm. laajentamalla tuotevalikoimaansa kierrätysmateriaaleista valmistettuihin tuotteisiin, säästämällä energiaa, kierrättämällä ja hyödyntämällä ylijääviä materiaaleja.

Töölön Paperi on lisäksi mukana Helsingin Energian Ympäristöpenni-ohjelmassa, jossa Helsingin Energia maksaa tuplana maksamamme summan tuulivoimalahankkeisiin.

Paperikaupan päästöt on laskettu kotitalouksille suunnattuja laskureita soveltaen. Kompensointimaksumme menee WWF:n perustaman Gold Standard Foundationin kautta mm. bioenergia- ja tuulivoimahankkeisiin Aasiaan.

- Toivomme, että kaikki yhteistyökumppanimme ja asiakkaamme kantavat myös osaltaan vastuunsa ympäristönsuojelusta. Jokainen mahdollisuuksiensa mukaan, Heikki Savola sanoo.